Tässä tilassa päättötyönäyttely

”Juuret esi-isieni juurimullassa”

Juuret juurimullassa pohjautuu sukupuuni selvittelyyn, esi-isieni kaikujen kutsuun Suistamolta, Laatokan Karjalasta. Kuka olen? Mistä tulen? Millaista perimää toteutan mukanani?

Miksi unikuviini piirtyy toistuvasti tiettyä tematiikkaa ja aiheita? Karjalaisuus osana perimääni alkoi puhuttaa minua erityisesti maailman vavahdellessa. Toiveeni päästä esi-isieni maille estyi, kun ovi sulkeutui.

Kuinka voisin rakentaa itselleni käsitystä ja totuudellista kuvaa ajasta ja paikasta, jonne voin matkata vain mielikuvissani. Kuinka sitoa kankaalle säikeitä yli sukupolvien?

Sinä olit silloin, minä lainassa tämän hetken. Välillämme vain nämä värit, muodot ja säikeet.

Näissä teoksissa olemme yhden pienen hetken yhtä? Millaisia piirtoja heijastan? Mitä värejä sisälläni väreilee ja mitä sanomaa välitän? Kerro minulle, näytän sinulle!

Juuret esi-isieni mullassa on tunnusteleva tutustumismatkani ihmisenä olemiseen, ihmisen olemukseen ja kiertokulkuumme täällä. Minä tunnen kaikuja kaukaa ja haluan tutustua niihin syvemmin.

Kuinka ohuena lankana esi-isiemme viestit kulkevat ja miten vahvoina ne voidaankin vielä satojen vuosien kuluttua tuntea ja kokea? Millainen veri suonissani virtaa? Mikä sieluni geneettinen perimä on?

Teokset on tehty pääasiassa öljyvärein, pidän niiden koostumuksesta ja rikkaista pigmenteistä. Olen käyttänyt joissakin teoksissa alkumaalauksessa myös temperaa ja yhdessä akryylia.

Näissä teoksissa itselleni vuorottelevat elävän elämän, yhteisen luontomme ja jo kadonneen olemukset . Isot pinnat vetävät minua puoleensa, koska koen, että niissä on tilaa työskennellä, sommitella ja rakentaa kuvaa. Vastapainona käytän myös pienempiä pohjia, yksityiskohtia rakentamaan. Herkästi voimakas, syvästi hauras. Olen utelias, ennakkoluuloton, rohkea ja sitkeä. Vaikka pelkäisin tyhjää pintaa, sukellan siihen.